Vanha koira ja koiran dementia

Koiran dementia on ikääntymiseen liittyvää päättelykykyä ja tietoisuuden hämärtymistä heikentävä sairaus. Tämä älyllistä tylsistymistä aiheuttava sairaus on ihmisen vanhenemisesta tuttu, mutta koiran dementoituminen tulee silti monelle koiran omistajalle täytenä yllätyksenä eikä koiran muuttuvaa käytöstä osata yhdistää dementiaan.

Vanha koira saattaa sairastua dementiaan aivan samoin kuin ihmiset vanhetessaan.

Seniiliin dementiaan sairastuneiden koirien aivoista on löytynyt samoja rappeumamuutoksia kuin mitä on löydetty Alzheimerin tautia sairastavien ihmisten aivoista.

Vanha koira: Koirat elävät yhä pidemmän elämän

Laadukkaat koirien ruoat ja yhä parempi hoito ovat johtaneet koirien pidentyneeseen elinikään. Koiravanhukset kärsivät pidemmän iän tuomista vaivoista samalla tavoin kuin mekin. Koirat sairastuvat nivelrikkoihin, sydänvikoihin ja ikääntyneiden koirien ote tietoiseen ympäristöön alkaa livetä.

Pienikokoiset koirat elävät suurikokoisia koiria pidempään. Alle kymmenen kiloa painava koira on vanha koira vasta kymmenen vuoden ikäisenä. Vastaavasti jättirotuinen lajitoveri on ikämies alle seitsemän vuoden iässä. Iso-Britanniassa on arvioitu, että pienikokoisista koirista yli kymmenen vuoden iän saavuttaa noin 40 prosenttia, kun taas isokokoisista koirista tuon iän saavuttaa ainoastaan kymmenen prosenttia.

Vanha koira: Pienemmät koirat elävät suurikokoisimpia lajitovereitaan pitempään.

Vanha koira: Koiran dementia oireet

Koiran dementia diagnosoidaan seuraavien kriteereiden mukaan. Koiran dementia oireita on tunnistettu koiran muuttuneessa käyttäytymisessä vähintään kuukauden ajan päivittäin tai useita kertoja päivässä.

Dementoitunut vanha koira ei tunnista ympäristöä: koira ei tunnista asuinrakennustaan tai yrittää väärästä ovesta ulos. Osa koirista saattaa jumiutua huonekalujen taakse, eikä enää tiedä kuinka sieltä tullaan pois.

Koiran unirytmi sekoittuu: vanha koira saattaa nukkua päivisin ja valvoa öisin.

Opitut asiat unohtuvat: ennestään sisäsiisti koira alkaa tehdä vahinkoja sisälle. Tämä tarpeiden sisälle tekeminen voi liittyä pidätyskyvyn heikkenemiseen, hajamielisyyden aiheuttamaan sisäsiisteyden unohtamiseen tai se voi olla oire dementoituvalle koiralle kehittyvästä eroahdistuksesta. Tällöin vahingot ajoittunevat pelkästään yksinolohetkiin.

Muisti heikkenee: vanha koira unohtaa syöneensä, tekee asioita, joita ei ole aiemmin tehnyt eikä tunnista sille aiemmin tuttuja vieraita. Koira saattaa kesken leikin unohtaa mitä oli tekemässä.

Sosiaalisuus ja oppiminen heikkenevät: Koira ei vaivaudu tervehtimään kotiin saapuvia perheenjäseniä. Dementoitunut vanha koira ei oikein osaa toimia muiden koirien kanssa.

Muita koiran dementia oireita ovat hämmentyneisyys, hitaus, väärässä tilanteessa muriseminen tai hännän heiluttaminen, epäröinti, pentumaisen käyttäytymisen kehittyminen ja paniikkireaktiot.

Vanha koira: Ikääntyneen koiran dementia ei vähennä koiran elämänlaatua, kunhan koiran erityistarpeet otetaan huomioon.

Omistajasta koiran persoonan muutokset voivat tuntua ikäviltä. Uskollinen perheen jäsen ei enää kykene tunnistamaan perheenjäseniään, aloittaa omistajien valvottamisen öisin ja sisäsiisteyskin herpaantuu. Tilanne ei ole toivoton, ja usein apu löytyy käytöshäiriöiden hoitoon perehtyneeltä eläinlääkäriltä.

Vanha koira on syytä viedä säännöllisesti eläinlääkärille

Ikääntynyt vanha koira hyötyy vuosittaisista eläinlääkärin tarkastuksista. Ikääntymiseen liittyvät sairaudentilat kehittyvät hiljalleen ja oireet huomataan vasta, kun sairaus on edennyt jo pitkälle. Jotta koira saisi avun riittävän nopeasti, on sen kunto hyvä tarkistuttaa vuosittain. Jos tunnistat koirallasi edellä mainittuja koiran dementia oireita, on se vietävä eläinlääkäriin, sillä osa fyysisistä ongelmista voivat aiheuttaa vastaavia käytöksen muutoksia. Maksan tai munuaisten toiminnanvajaus lisäävät koiran juomista ja virtsaamista, jolloin koira tekee asiansa sisätiloihin.

Vanha koira: Ikääntyneet koirat hyötyvät säännöllisistä terveystarkastuksista.

Vanha koira: koiran dementia diagnoosi ja hoitosuunnitelma

Jollei koiran dementia oireisiin löydy tutkimuksissa fyysistä selittävää tekijää, on todennäköisenä diagnoosina koiran dementia ja tämän jälkeen lääkitys voidaan aloittaa. Koirille ei ole Suomessa rekisteröity dementian hoitoon käytettävää lääkevalmistetta ja tämän takia eläinlääkäri saattaa ehdottaa lääkkeeksi ihmisille rekisteröityjä dementialääkkeitä, kuten Selegilin-valmistetta.

Lääkitys on hyvä aloittaa mahdollisimman varhaisessa sairauden vaiheessa, heti kun ensimmäiset oireet tunnistetaan. Jos koiran unirytmi on päässyt sekoittumaan, voidaan iäkästä ystävää auttaa tähän sopivalla lääkityksellä.

Koiran dementia: Ikääntyneen koiran aktivoiminen on tärkeää

Koska dementoituneen vanhuksen hahmotuskyky on heikentynyt, on sen kanssa syytä tehdä helpompia asioita. Myös iäkkäät koirat rakastavat namipalojen piilotusleikkejä. Nämä harjoitustuokiot kehittävät koiran heikkenevää itseluottamusta ja voimistavat lemmikin ja omistajan välistä tunnesidettä.

Lyhyet, useat ulkoiluhetket aktivoivat koiran aivoja tehokkaammin kuin pitkät kävelylenkit.  Useimmille vanhoille koirille riittää ulkoiluttaminen neljästi päivässä kymmenen minuutin ajan. Ulkoiluttamisessa on muistettava liikkua vanhuksen tahdissa mahdollisen sydänvaivan takia.

Koiran dementia: Ravinto ja ravintolisät

Ikääntyneen koiran ravintoasioihin on hyvä kiinnittää huomiota. Ikääntymismuutoksiin voidaan vaikuttaa antioksidanteilla ja välttämättömillä rasvahapoilla ja ravintolisävalmisteilla. Laadukkaisiin ikääntyvän koiran ruokiin on lisätty mukaan antioksidantteja sekä välttämättömiä rasvahappoja. Eläinlääkäriltä kannattaa kysyä neuvoja ikääntyvän koiran ravitsemuksellisiin asioihin.

Ginsenguutetta sisältävä ravintolisä Gerivet®, on todettu lisäävän ikääntyneen koiran aktiivisuutta ja vaikuttavan myönteisesti ikääntymisen aikaansaamiin mentaalisiin oireisiin.

Eläinlääkäri Nina Menna

Vastaukset


2 Vastatut Vanha koira ja koiran dementia

  1. rottis says:

    heips!! sinuna veisin koiran eläinlääkärin tarkastukseen painon putoaminen vaikka syö enemmän voi johtua sokeritaudista joka hoitamattoma on vaarallinen.

  2. Russeli says:

    Hei, koirani on 18-vuotias. Artikkelin lukiessani mieleeni tuli voisiko todella koiran lisääntynyt ruokahalu liittyä siihen, että koira on unohtanut syöneensä. Koira syö reippaasti, mutta paino laskee silti hiljalleen. Ilmeisesti syystä, että ennen vahvat lihakset alkavat häviämään koska nykyisin ulkoilu on enemmänkin köpöttelyä.
    Vinkkejä koiravanhuksen piristämiseen olisi kiva kuulla.

The comments are closed.