Novascotiannoutaja

Novascotiannoutaja on viehättävän näköinen työkoira – ehkä turhankin sievä omaksi parhaakseen, sillä pentujen kova kysyntä on johtanut myös heppoisilla kriteereillä teetettyihin pentueisiin. Kaikki pennunhankkijat eivät ole myöskään ymmärtäneet, että novascotiannoutaja, suomalaisittain tolleri, on aktiivinen käyttökoira.

 

Kätevän kokoinen punaturkki on houkutellut viime vuosina monia pennunhankkijoita.

Novascotiannoutajan ulkonäkö

Novascotiannoutaja on keskikokoinen, vahvaluustoinen koira. Sen turkki on kauttaaltaan kuparinpunainen, lukuun ottamatta valkoisia merkkejä, jotka ovat toivottuja varpaissa, hännänpäässä, rinnassa ja koiran päässä. Urosten säkäkorkeus on 48–51 senttiä ja narttujen 45–48 senttiä. Novascotiannoutajan paino vaihtelee koiran korkeuden, rakenteen ja kunnon mukaan välillä 18–25 kiloa.

Novascotiannoutajan turkin tulee olla keskipitkä, tuuhea ja vettähylkivä. Pohjavilla on pehmeää ja tiheää, peitinkarva on kovempaa ja muodostaa hapsuja kaulalla, raajojen takaosissa ja hännässä. Hännän karvoituksella on ollut merkityksensä rodun alkuperäisen käyttötarkoituksen toteuttamisessa, siksi oikea-asentoinen, tuuheakarvainen häntä on tärkeä osa rodunomaista ulkomuotoa. Korvat ovat keskikokoiset ja taittuneet, pää hieman kiilamainen, usein sirompi kuin muilla noutajilla.

Historia

Novascotiannoutajan syntyyn vaikuttaneita rotuja voidaan vain arvailla. Todennäköisesti mukana on ollut ainakin muita Kanadan rannikon noutajatyyppisiä koiria, cockerspanielia, irlanninsetteriä, mahdollisesti myös ”farm collieta”, rekisteröimätöntä bordercollien tyyppistä paimenkoiraa.

 

Novascotiannoutaja on noutajista pienin. Kuvassa novascotiannoutaja ja kultainennoutaja.

Rodun alkuperäinen käyttötarkoitus sen sijaan tunnetaan hyvin. Nova Scotian niemimaan metsästäjät olivat havainneet kettujen tavan houkutella vesilintuja rannalle, ja päättivät luoda koiran, joka pystyisi samaan ja noutaisi lisäksi ammutut linnut.

Viehättävä punainen turkki on myöhemmin lisännyt tollerin suosiota seurakoirana monessa maassa. Suomessa rotuyhdistys painottaa, että tolleria ei tulisi hankkia vain seuraksi, sillä erittäin energinen työkoira tarvitsee tekemistä ollakseen arjessa rauhallinen ja tasapainoinen. Suomeen tuotiin ensimmäiset novascotiannoutajat vasta 1980-luvulla, ja rodun suosion nousu on ollut nopeaa. 2000-luvulla novascotiannoutajan pentuja on rekisteröity vuosittain 300–500 kappaletta.

Luonne

Novascotiannoutajan luonteen määräävin piirre on eloisuus ja valppaus, ja se on aina valmiina toimintaan. Kun vertaa tolleria ja bordercollieta, ei ole vaikea kuvitella, että niillä saattaa olla jossain vaiheessa historiaa yhteisiä esi-isiä. Muihin noutajiin verrattuna tolleri on yleensä herkempi ja temperamentikkaampi.

Tollereiden suhtautuminen vieraisiin ihmisiin vaihtelee avoimesta pidättyväiseen ja jopa arkaan. Alkuperäisen käytön kannalta suhtautumisella ihmisiin ei ole ollut juuri väliä, mutta nykypäivänä koiralta vaaditaan sietokykyä ja sosiaalisuutta aivan eri mitassa kuin ennen. Aran ja pidättyväisen koiran ero on melko liukuva, mutta yleensä pidättyväiseksi määritellään koira, joka on ihmisten seurassa välinpitämätön ja itsevarma. Arka koira kärsii tilanteista, joissa se joutuu kohtaamaan vieraita ihmisiä. Suoranaista arkuutta ei tulisi jalostuksessa suosia, sillä se aiheuttaa koiralle turhaa stressiä sekä harrastuksissa että arkielämässä.

 

”Itsepäinen mutta herkkä” on yksi luonnehdinta tollerin luonteesta.

Tolleri ei ole maailman koirasosiaalisin rotu. Sekä urokset että nartut ovat usein jonkin verran dominoivia luonteeltaan, ja ne saattavat joutua tappeluihin, jos ne kokevat että toinen koira ei kunnioita niiden reviiriä ja resursseja (ruokaa, leluja, tai muuta vastaavaa). Tyypillinen tolleri ei ole kuitenkaan mikään riidanhaastaja, ja neutraalilla maaperällä se tulee paremmin toimeen muiden kanssa kuin omassa kodissaan.

Käyttö ja harrastukset

Tyypillisellä tollerilla on luonnostaan halu noutaa, ja se työskentelee mielellään niin maalla kuin vedessä. Tollerin käyttö metsästyksessä on kuitenkin ollut Suomessa melko vähäistä, samoin kuin osallistuminen metsästyskokeisiin, joten kokonaiskuvaa rodunomaisten ominaisuuksien säilymisestä on vaikea saada. Noutajien metsästyskokeet ovat samat kaikille noutajaroduille, ja ne sisältävät erilaisia noutotehtäviä maalta ja vedestä. Ruotsissa myös lintujen houkuttelulle on kehitetty oma, epävirallinen testimuotonsa. Aika näyttää, jääkö houkuttelumetsästys kuriositeetiksi rodun historiassa, vai innostuvatko harrastajat siitä riittävästi.

Ketteränä ja energisenä koirana novascotiannoutaja on saavuttanut suuren suosion agilitykoirana. Rodulla on jonkin verran menestystä tottelevaisuuskokeista, ja vuosittain muutama tolleri käy myös palvelus- ja pelastuskoirakokeissa. Rodunomaisen luonteen säilyttämisessä metsästyskokeet ovat ensisijaisia, mutta mikä tahansa harrastaminen antaa aina jotain tietoa koiran ominaisuuksista.

Metsästyskokeissa Suomessa ja Ruotsissa novascotiannoutajilla on todettu puutteita riistan käsittelyssä, itsenäisessä työskentelyssä ja hiljaa odottamisessa. Metsästyskoira ei saisi äännellä, ettei se karkota riistaa. Hyvältä metsästyskoiralta vaadittavat ominaisuudet tekevät koirasta hyvän työkoiran muuhunkin käyttöön: sinnikäs itsenäinen työskentely kertoo taistelutahdosta ja hiljainen, rauhallinen odottelu hyvästä hermorakenteesta.

 

Vesityöskentely on kaikille noutajille mieluista puuhaa.

Terveys

Novascotiannoutaja kuuluu Suomessa PEVISA-ohjelmaan, jolla vastustetaan perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Jalostukseen käytettävällä koiralla tulee olla virallinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto ja korkeintaan 12 kk sitten annettu silmätarkastuslausunto. Lonkat eivät saa olla arvoa C huonommat, eikä koira saa sairastaa perinnöllistä harmaakaihia (HC), perinnöllistä verkkokalvonrappeumaa (PRA) tai verkkokalvon kasvuhäiriötä (RD). Kyynärnivelten arvio ei saa olla astetta 1 huonompi.

Lisäksi rodulle on määrätty ehto, jonka mukaan yhdelle urokselle rekisteröidään korkeintaan 40 jälkeläistä (rajan ylittävä viimeinen pentue rekisteröidään kuitenkin kokonaisuudessaan). Tällä pyritään rajoittamaan siitosmatadorien käyttöä, joka kaventaa rodun ennestään suppeaa geenipoolia.

Novascotiannoutajilla tavataan jonkin verran lonkkaniveldysplasiaa. Suomessa röntgenkuvatuista novascotiannoutajista vähän yli neljänneksellä lonkat on arvioitu arvosanalla C tai huonompi. Lonkkaniveldysplasia eli lonkkavika on kasvuhäiriö, jossa reisiluun pää ei istu riittävän tiiviisti lonkkamaljaan. Lonkkaniveldysplasia johtaa useimmiten nivelrikkoon. Sairauden oireita voi lievissä muodoissa helpottaa pitämällä koiran hoikkana ja hyvässä lihaskunnossa. Myös kyynärnivelten röntgenkuvaamista suositellaan, sillä rodulla on tavattu joitain kyynärniveldysplasiatapauksia.

Novascotiannoutajalla on perinnöllinen riski eräille silmäsairauksille. Perinnöllinen verkkokalvonrappeuma eli PRA on sairaus, joka johtaa täyteen sokeuteen. Sen kantajat pystytään nykyisin tunnistamaan geenitestillä, ja hiljattain novascotiannoutajan PEVISA-ohjelmaan on lisätty määräys kaikkien jalostuskoirien testaamisesta. Sairaus on laajalti levinnyt rotuun, minkä vuoksi kaikkia kantajia ei kannata karsia jalostuksesta, mutta ne tulisi yhdistää vain perimältään terveeseen koiraan.

Perinnöllisessä harmaakaihissa (HC) silmään muodostuu samentumia, jotka joko häiritsevät koiran näkökykyä tai sokeuttavat sen täysin. Perinnöllinen harmaakaihi saattaa kehittyä vasta kun koira on usean vuoden ikäinen, mistä syystä jalostuskoirat tulisi silmäpeilata usein. Verkkokalvon kasvuhäiriössä (RD) verkkokalvo repeää tai irtoaa, ja koira saattaa sokeutua täysin. Perinnöllinen harmaakaihi ja verkkokalvon kasvuhäiriö ovat rodussa melko harvinaisia sairauksia, mutta tilannetta tulee tarkkailla.

Novascotiannoutajalla on tavattu joitain autoimmuunisairauksia. Autoimmuunisairauksissa eläimen keho alkaa toimia epänormaalisti ja hyökkää itseään vastaan. Esimerkiksi hemolyyttisessä anemiassa keho tuhoaa omia punasolujaan. Muita novascotiannoutajilla todettuja autoimmuunisairauksia ovat esimerkiksi steriili aivo- ja nivelkalvontulehdus (A/M), kilpirauhasen vajaatoiminta, SLE (Systemic Lupus Erythematosis) ja Addisonin tauti. Autoimmuunisairauksien hoito on usein vaikeaa ja vaatii koiran omistajalta pitkäkestoista sitoutumista hoitoon. Alttiuden autoimmuunisairauksille oletetaan periytyvän, joten autoimmuunisairaudesta kärsivää koiraa ei tulisi käyttää jalostukseen.

Yleistä

Novascotiannoutaja on pieni energiapakkaus, joka sopii parhaiten aktiiviselle harrastajalle. Pennun hankkimista harkitsevan kannattaa käydä tutustumassa mahdollisimman moneen rodun edustajaan sekä kotona että harrastuksissa ja valita pentu sellaisista vanhemmista, joiden luonteista itse pitää.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

 

Lähteet:

Eerola T: Suomen koirarodut. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004.

Grandjean D & Haymann Franck: The Dog Encyclopedia. Royal Canin, Diffo Print Italia, Torino, 2010.

Lampinen S et al, Novascotiannoutajat – Nova Scotia Duck Tolling Retrievers ry: Novascotiannoutajien jalostuksen tavoiteohjelma 2006.

http://tollerit-fi-bin.directo.fi/@Bin/dc7689386f5a18eafefd9fac028f536e/1340705990/application/pdf/181480/JTO2006.pdf

http://www.upei.ca/~cidd

 

 

 

Vastaukset


2 Vastatut Novascotiannoutaja

  1. Harrastaja says:

    Hei! Otsikon terveys alla esitetään vanhentunutta tietoa PEVISA-rajoituksista. Oikeat tiedot löytyvät esim. http://www.tollerit.fi -sivulta Jalostus ja Terveys -otsikon alta, josta löytyy tällä hetkellä voimassa oleva PEVISA.

Vastaa tai kommentoi Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa kokemuksiasi artikkelin aiheesta muiden lukijoiden kanssa. Huom! älä kysy eläinlääketieteellisiä lääkitys, diagnosointi tai hoito-ohjeita, koska luotettavien hoito-ohjeiden antaminen vaatii aina lemmikin tutkimista ja diagnoosia. Muista, että kanssakeskustelijoilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Arvostamme kommenttejasi.