Norwichinterrieri

Norwichinterrierissä yhdistyvät terrierin reippaus ja seurakoiran avoimuus. Se leimautuu voimakkaasti omistajiinsa ja viihtyy omien ihmistensä seurassa kotona, lenkillä ja matkoilla.

Norwichinterrieri on terrieriryhmän rotujen pienimmästä päästä. Kuva: Maija Varis

Norwichinterrierin ulkonäkö

Norwichinterrieri on pienikokoinen, valpas ja eloisa terrieri. Sisarrodustaan norfolkinterrieristä sen erottaa selvimmin korvista: norfolkinterrierin korvat ovat taittuneet, norwichinterrierin terhakasti pystyssä. Norwichinterrierin pää on leveähkö ja kuono on kallo-osaa lyhyempi. Leukojen tulee olla vahvat ja hyvin kehittyneet.

Norwichinterrierin toivottu säkäkorkeus on 25–26 senttiä, ja se painaa noin 5–8 kiloa. Pienestä koostaan huolimatta norwichinterrieri liikkuu tarmokkaasti ja antaa voimakkaan vaikutelman. Turkki on suora ja karhea, ja sen väreinä sallitaan kaikki vaalean punaruskean sävyt vehnänvärisestä mustaan ruskein merkein.

Historia

Norwichinterrieri muotoutui omaksi rodukseen 1800-luvulla Isossa-Britanniassa. Pienten punaruskeiden terrierien alkuperästä ei ole tarkkaa tietoa, ja moni kasvattaja käytti roturisteytyksiä muihin terriereihin saadakseen haluamansa kokoisia ja tyyppisiä koiria. Aluksi rodulla hyväksyttiin sekä pystyt että taittuneet korvat.

 

Norwichinterrierin tavaramerkkejä ovat pystyt korvat, valpas ilme ja ryhdikkäästi kannettu häntä. Kuva: Maija Varis

Englannin Kennelklubi hyväksyi rodun virallisesti vuonna 1932. Pystykorvainen versio oli näyttelyissä suositumpi, ja epäsuhdan korjaamiseksi luppakorvainen terrieri erotettiin vuonna 1964 omaksi rodukseen, jolle annettiin nimeksi norfolkinterrieri.

Molempia rotuja käytettiin maatiloilla apuna jyrsijöiden hävittämisessä, mutta verrattuna esimerkiksi parsonrussellinterrieriin norwichin- ja norfolkinterrierit ovat löytäneet seurakoiran roolin jo melko varhain. Norwichinterrierin suosio näyttelyissä on myös ohjannut jalostusta painottumaan enemmän ulkonäköön kuin käyttöominaisuuksiin.  

Norwichinterrieri on aikanaan ollut maatiloilla hyötykäytössä jyrsijöitä harventamassa. Nykyisin se toimii useimmiten seurakoirana. Kuva: Ida Takala

Ensimmäiset norwichinterrierit tuotiin Suomeen 1960-luvulla. Rodun suosio on pitkään ollut vakaata, ja pentuja rekisteröidään noin sata kappaletta vuodessa. Rodulle omistautuneet kasvattajat ovat tuoneet säännöllisesti koiria Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista, mikä on auttanut laajentamaan pienilukuisen rodun geenipoolia.

Luonne

Norwichinterrierin luonnetta sanotaan seurakoiramaisemmaksi kuin norfolkinterrierin. Muihin terriereihin verrattuna norwichinterrieri on melko nöyrä ja miellyttämishaluinen ihmisiä kohtaan. Ihanteellinen norwichinterrieri onkin avoin ja ystävällinen ihmisille, mutta ei kuitenkaan liian pehmeä. Koska norwichinterrieri on nykyisin ensisijaisesti seurakoira, sen käyttäytymistä riistan suhteen ei juuri tutkita. Riistavietin voimakkuus vaihtelee eri yksilöillä.

Norwichinterrieri tulee useimmiten melko hyvin toimeen toisten koirien kanssa. Koirien kiihtyminen saattaa kuitenkin johtaa joskus yhteenottoihin, joten omistajalta vaaditaan harkintaa siinä, missä tilanteessa päästää koiransa vapaaksi muiden kanssa. Pienikokoinen koira on altis vakaville loukkaantumisille, jos koirien kesken syntyy tappelu.

Harrastukset

Jonkin verran norwichinterriereitä kilpailee Suomessa agilityssä ja tottelevaisuuskokeissa. Rodun vilkkaan temperamentin ja kontaktinhakuisuuden ansiosta se on yleensä helppo motivoida suorittamaan erilaisia temppuja. Yhteiset harrastukset omistajan kanssa lujittavat koiran ja ihmisen suhdetta ja antavat koiralle kanavan purkaa energiaansa sallittuun tekemiseen.

Norwichinterrieri ulkoilee mielellään eikä kaihda vähän huonompaakaan keliä. Kuva: Maija Varis

Hoito

Norwichinterrierin karkea turkki tulee nyppiä kaksi–kolme kertaa vuodessa. Tämä tarkoittaa irtoavan karvan poistamista sormin vetämällä. Hyvin irtoavan karvan nyppiminen ei ole koiralle kivuliasta. Iäkkäillä koirilla karvan kasvu ja irtoaminen saattaa olla heikompaa, ja silloin trimmaus kannattaa suorittaa koneella ajellen.

Norwichinterrierin turkki ei takkuunnu helposti, mutta koiraa olisi hyvä kammata trimmausten välillä säännöllisesti. Hoitohetket auttavat huomaamaan muutokset koiran terveydentilassa.

Terveys

Norwichinterriereillä on joitain perinnöllisiä sairauksia, joihin kasvattajien ja pennunhankkijoiden kannattaa kiinnittää huomiota.

Rodulla tavataan jonkin verran epilepsiaa, joka on aivojen sähköisen toiminnan häiriö. Epilepsiakohtaukset saattavat kestää sekunneista useihin minuutteihin, ja kohtauksen oireet vaihtelevat poissaolevasta käytöksestä voimakkaaseen kouristeluun.

Osa norwichinterriereillä esiintyvistä kohtauksista saattaa liittyä häiriöihin välittäjäaineissa. Tätä ilmiötä on tutkittu skotlanninterriereillä, joilla vastaava sairaus tunnetaan ”skottikramppina”. Erittäin lievien kohtausten ollessa kyseessä voidaan siis epäillä muitakin syitä kuin epilepsiaa. Kaikki kohtaukset tulisi kuitenkin ottaa jalostuksessa vakavasti, eikä sairaita koiria saisi käyttää jalostukseen. Norwichinterrierin epilepsiaa kartoitetaan geeninäytteistä sekä Suomessa että ulkomailla, joten lisätietoa on todennäköisesti luvassa lähivuosina.

Ylempien hengitysteiden ahtaus on norwichinterriereillä esiintyvä erittäin vakava rakenteellinen ongelma, joka heikentää koiran kuntoa ja suorituskykyä ja lisää riskiä lämpöhalvaukselle ja nielun tulehduksille. Seuraukset ovat siis samanlaisia kuin äärimmäisen lyhytkuonoisen koiran hengitysvaikeudet. Tilaa voidaan helpottaa leikkaushoidolla, mutta hengitysteiden ahtaudesta kärsiviä koiria ei missään nimessä tule käyttää jalostukseen. Sairauden yleisyydestä rodulla ei ole tarkkaa tietoa.

Norwichinterriereillä on tavattu jonkin verran perinnöllisiä silmäsairauksia kuten harmaakaihia ja PRA:ta (etenevä verkkokalvonrappeuma). Silmätutkittuja koiria on kannasta melko pieni osa, joten myös sairaita on löydetty vasta muutama.

Kuten muutkin pienikokoiset koirarodut, norwichinterrieri on altis patellaluksaatiolle, polvilumpion sijoiltaanmenolle. Vaikea-asteisena polvilumpion sijoiltaanmeno aiheuttaa koiralle merkittäviä liikuntavaikeuksia ja kipuja. Sairauden esiintymisriskiä voi pienentää käyttämällä jalostukseen koiria, joilla on riittävästi kulmautuneet takajalat.

Lisähaasteen norwichinterriereiden kasvattajille tuovat lisääntymisongelmat: rodun nartut joudutaan usein keisarinleikkaamaan ja pentueet ovat yleensä pieniä. Myös pentukuolleisuus on suurta. Jalostuksessa tulisi pyrkiä koiriin, jotka lisääntyvät normaalisti ja synnyttävät ilman apua.

Norwichinterrierin pentueet ovat usein pieniä, siksi omaa pentua saattaa joutua odottamaan jonkin aikaa.

Huolimatta rodussa esiintyvistä sairauksista suurin osa norwichinterriereistä elää pitkän, terveen elämän. Norwichinterrieriä lemmikiksi hankkivan kannattaa tutustua pentujen sukulaisiin mahdollisimman laajasti ja valita pentu terveeksi tutkituista, hyväluonteisista vanhemmista.

Yleistä

Norwichinterrieri on eloisa pieni seurakoira, joka sopii liikunnalliselle ja ulkoilusta pitävälle ihmiselle. Pienestä koostaan huolimatta norwichinterrieri jaksaa lenkkeillä pitkiä matkoja ja nauttii päästessään perheensä mukaan retkille. Riittävästi liikuntaa saanut koira on myös miellyttävä seuralainen kotona, kun se on saanut toiminnantarmonsa purettua luvallisiin aktiviteetteihin.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

 

Lähteet:

Eerola T: Suomen koirarodut. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004.

Grandjean D & Haymann Franck: The Dog Encyclopedia. Royal Canin, Diffo Print Italia, Torino, 2010.

Suomen norwichin- ja norfolkinterrierit ry: Norwichinterrierin jalostuksen tavoiteohjelma vuosille 2009–2013. http://www.nnterrierit.fi/SIRA_Files/downloads/jto_norwich_versio3.pdf

http://www.upei.ca/~cidd

 

Vastaa tai kommentoi Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa kokemuksiasi artikkelin aiheesta muiden lukijoiden kanssa. Huom! älä kysy eläinlääketieteellisiä lääkitys, diagnosointi tai hoito-ohjeita, koska luotettavien hoito-ohjeiden antaminen vaatii aina lemmikin tutkimista ja diagnoosia. Muista, että kanssakeskustelijoilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Arvostamme kommenttejasi.