Mäyräkoira

Jos kaikki mäyräkoiran muunnokset rekisteröitäisiin yhdeksi roduksi, se olisi yksi Suomen suosituimmista koiraroduista. Nyt mäyräkoirat kuitenkin jaetaan yhdeksään eri muunnokseen koon ja karvanlaadun perusteella. Yhteistä kaikille on sinnikäs, joskus itsepäiseksikin mainittu luonne.

Punainen lyhytkarvainen mäyräkoira.

Mäyräkoiran ulkonäkö

Useimmat koiria tuntemattomat ihmiset osaavat nimetä katukuvasta mäyräkoiran sen silmiinpistävän lyhyiden jalkojen ansiosta. Mäyräkoira kuuluu rakenteeltaan kondrodystrofisiin rotuihin, eli sen jalkojen putkiluut ovat lyhentyneet mutaation seurauksena, ja tätä mutaatiota on jalostuksessa suosittu. Lyhyet jalat ovat olleet tarkoituksenmukaiset luola- ja ajometsästyksessä, rodun alkuperäisissä tehtävissä. Mäyräkoiran pää on pitkänomainen ja vahvarakenteinen, korvat pitkät ja riippuvat.

Karvanlaadut

Lyhytkarvaisen muunnoksen karva on lyhyttä, tiheää ja kiiltävää. Lyhytkarvaisella ei ole pohjavillaa. Sallittuja värejä ovat yksivärinen punainen, punakeltainen tai keltainen, kaksivärinen punainen tai musta ruskein merkein, juovikas punainen tai keltainen ja laikullinen (mustalla, punaisella tai harmaalla pohjalla keltaisia tai harmaita laikkuja).

Karkeakarvaisen muunnoksen karva on hiukan pidempää ja huomattavasti karheampaa kuin lyhytkarvaisen. Rungossa karva on ihonmyötäistä, ei kovin pitkää, peitinkarvan alla on alusvilla. Kuonossa karhea karva muodostaa parran. Karkeakarvainen mäyräkoira on useimmiten vaalean tai tumman riistavärinen, sallittuja ovat myös kaikki lyhytkarvaisen mäyräkoiran värit, ja kulonkeltainen.

 

Karkeakarvainen mäyräkoira.

Pitkäkarvaisen mäyräkoiran peitinkarva on sileää, kiiltävää ja rungonmyötäistä. Peitinkarvan alla on pohjavilla. Korvissa, hännässä ja raajoissa peitinkarva muodostaa hapsuja. Pitkäkarvaisen mäyräkoiran sallitut värit ovat samat kuin lyhytkarvaisella mäyräkoiralla.

Pitkäkarvainen mäyräkoira, musta ruskein merkein.

Kokoluokat

Mäyräkoiran kokoluokka määräytyy sen rinnanympäryksen mukaan. Koira ei saisi olla mitattaessa yli- tai alipainoinen. Jos mäyräkoiran koko tai karvanlaatu ei aikuisena vastaa rekisterikirjaan merkittyä, se voidaan siirtää koko- tai karvaluokituksesta toiseen. Joissain maissa normaali- ja pienoismäyräkoiria saa risteyttää rajoituksetta keskenään, mutta Suomessa noudatetaan FCI:n kantaa, jonka mukaan risteyttämiseen tarvitaan poikkeuslupa. Samaa karvanlaatua edustavia kääpiö- ja kaniinimäyräkoiria saa sen sijaan risteyttää vapaasti.

Normaalikokoisen mäyräkoiran rinnanympärys on yli 35 senttiä, mutta toivottu paino alle 9 kiloa. Kääpiökokoisten mäyräkoirien rinnanympärys on 30–35 senttiä ja kaniinimäyräkoirien alle 30 senttiä.

Historia

Lyhytraajaisista koirista on arkeologisia löytöjä eri alueilta jo 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Niiden arvellaan kehittyneen sen ajan vinttikoirista, jotka ovat vanhimpia tunnettuja metsästyskoiria. 100- ja 200-luvuille ajoittuvat löydökset nykyisen Etelä-Saksan ja Itävallan alueelta muistuttavat jo kovasti nykypäivän mäyräkoiria. Entisen Germanian alueen ajokoiria pidetään nykyisten mäyräkoirien esi-isinä.

Mäyräkoiratyyppisiä koiria on käytetty metsästykseen jo tuhansia vuosia.

Jo 1800-luvun puolella Saksassa jalostettiin määrätietoisesti mäyräkoiran rakennetta toimivammaksi, eroteltiin ja paranneltiin eri karvamuunnoksia ja kirjoitettiin mäyräkoirille rotumääritelmä. 1800- ja 1900- lukujen taitteessa haluttiin pienikokoisia mäyräkoiria kaniinijahtiin ja jyrsijöitä hävittämään, ja niin syntyivät pienoismäyräkoirat.

Suomeen tuotiin ensimmäiset mäyräkoirat jo 1900-luvun alkupuolella, mutta vasta vuosisadan puolenvälin jälkeen kasvatus lähti vauhtiin. Ensimmäiset tuodut koirat olivat lyhyt- ja karkeakarvaisia ja normaalikokoisia. Pitkäkarvaiset mäyräkoirat esiteltiin suomalaisille 1950-luvulla, samoin kääpiökokoiset mäyräkoirat. Jonkin verran pienoismäyräkoiria syntyi myös normaalikokoisten pentueisiin. Kannan pienuudesta johtuen eri kokoja ja karvanlaatuja risteytettiin keskenään. Nykyisin mäyräkoirakasvatus Suomessa on korkealaatuista ja pentuja syntyy runsaasti etenkin suosituimmissa muunnoksissa. Normaalikokoinen karkeakarvainen on yleisin mäyräkoira, ja sen rekisteröinnit ovat viime vuosina olleet 600–900 pennun luokkaa vuodessa.

Luonne

Mäyräkoira on alun perin ollut itsenäisesti työskentelevä metsästyskoira, mikä leimaa sen luonnetta nykyisinkin. Se ei koe jatkuvaa tarvetta miellyttää omistajaansa, mikä tekee siitä toisaalta haastavan koulutettavan, toisaalta rennon seurakoiran, joka osaa rauhoittua kun mitään erityistä ei tapahdu. Tyypillinen mäyräkoira on itsevarma, rauhallinen ja ystävällinen ihmisille. Mäyräkoira ilmoittaa vieraista haukkumalla, mutta varsinaista puolustustaipumusta rodussa ei ole suosittu.

Mäyräkoira on iloinen ja itsevarma koira. Riistavietin takia sitä ei kannata päästää irti vilkasliikenteisillä alueilla.

Käyttö

Mäyräkoira toimii karkottavana koirana maan päällä ja luolassa. Hitaan vauhtinsa vuoksi sitä suositaan erityisesti pienillä metsästysmailla, sillä hidasvauhtinen koira ei aja riistaa niin kauas kuin nopeampi. Mäyräkoiralla saa ajattaa kettuja, jäniksiä, peuroja, metsäkauriita ja hirviä. Luolametsästyksessä koiran on tarkoitus karkottaa saalis, supi, kettu tai mäyrä, ulos luolasta metsästäjän ulottuville. Käytännön metsästyksessä koira voi myös itse tappaa saaliin, jos se ei saa sitä ajettua luolasta ulos.

Mäyräkoirien metsästysominaisuuksien testaamiseen on runsaasti eri koemuotoja. Metsästykseen käytetään useimmiten lyhyt- ja karkeakarvaisia mäyräkoiria, ja ne ovat myös kokeissa enemmistönä. Luolakoirien taipumuskokeissa käytetään elävää kettua ja keinoluolastoa, joilla voidaan mitata koiran sitkeyttä ja innokkuutta hankalissa olosuhteissa. Tilanne voidaan kuitenkin aina keskeyttää luolastossa olevilla luukuilla: näin estetään sekä ketun että koiran vahingoittuminen. Luolakoirien metsästyskoe taas suoritetaan oikeassa metsästystilanteessa luonnonluolalla. Mäyräkoiran kanssa voi käydä myös vesiriistan metsästyskokeessa, ajokokeessa tai metsästyskoirien jäljestämiskokeessa. Jälkimmäisessä mäyräkoirat ovat osoittautuneet erittäin sinnikkäiksi ja taitaviksi jäljestäjiksi.

Terveys

Noin viidenneksellä mäyräkoirista on selän välilevyihin liittyviä oireita jossain vaiheessa elämäänsä. Välilevyjen rappeutuminen on erityisen tyypillistä kondrodystrofisille, lyhytjalkaisille koirille, ja siksi sairaudesta käytetään yleisesti nimeä mäyräkoirahalvaus. Alttius välilevyjen rappeumaan on perinnöllinen, ja jo hyvin nuorilla koirilla välilevyt saattavat rustottua ja kalkkeutua. Tällainen välilevy on erittäin altis erityyppisille vaurioille: repeämille ja pullistumille. Mäyräkoirien omistajia on kannustettu kuvauttamaan koiriensa selkiä, ja rotujärjestö neuvoo jättämään vaikeasti välilevyistään kalkkeutuneet koirat jalostuksen ulkopuolelle.

Mäyräkoirahalvauksen hoito riippuu oireiden vakavuudesta ja hoitoon pääsyn nopeudesta. Lievästi oireileville koirille voi hoidoksi riittää pakkolepo, neurologisista oireista kärsivillä koirilla ennuste on parempi, jos koira saadaan leikkaukseen 36 tunnin sisällä oireiden alkamisesta.

Mäyräkoiralla tavataan muita rotuja useammin selkärangan välilevyrappeumaa. On erittäin tärkeää pitää mäyräkoira hoikkana ja hyvässä lihaskunnossa.

Mäyräkoirat kuuluvat Suomessa PEVISA-ohjelmaan, jolla vastustetaan perinnöllisiä vikoja ja sairauksia. Jalostukseen käytettävien mäyräkoirien tulee olla silmäpeilattuja, eikä niillä saa olla merkkejä PRA:n (etenevä verkkokalvon surkastuma) tai HC:n (perinnöllinen harmaakaihi) kehittymisestä. Vakavia silmäsairauksia esiintyy kuitenkin mäyräkoirilla melko harvoin. Jonkin verran tavataan ylimääräisiä ripsiä, jotka aiheuttavat hankaamalla ärsytystä silmän pinnalle. Vaiva on hoidettavissa kirurgisesti. Kahta koiraa, joilla on ylimääräisiä ripsiä, ei tulisi jalostuksessa yhdistää.

Endokardioosi, sydämen läppien krooninen rappeutuminen on yleinen sairaus pienillä roduilla, ja sitä esiintyy melko usein myös mäyräkoirilla. Sairauden vastustaminen on vaikeaa, sillä oireet alkavat yleensä keski-ikäisellä tai vanhalla koiralla. Jalostukseen käytettävän koiran sydän tulisi kuunteluttaa sivuäänien varalta, ja myös sen lähisukulaisten terveys ja pitkäikäisyys tulisi ottaa jalostuspäätöksiä tehdessä huomioon.

Patellaluksaatiota eli polvilumpion sijoiltaan menoa tavataan jonkin verran kaikilla mäyräkoirilla, eniten pienoismäyräkoirilla. Pienoismäyräkoirien PEVISA-määräykset sisältävät polvitarkastusvaatimuksen.

Lyhytkarvaisilla mäyräkoirilla tunnetaan perinnöllisenä sairautena hyperpigmentaatio (acanthosis nigricans), joka muuttaa koiran ihon kainaloissa tummaksi, paksuksi ja karvattomaksi. Muutokset voivat levitä muuallekin kehoon, ja niihin voi liittyä myös kutinaa ja infektioita. Sairaus on Suomessa harvinainen.

Punaisen ja merlevärisen mäyräkoiran parittaminen sisältää riskin siitä, että punainen on myös heterotsygootti merle, mutta merlelaikut ovat koiran kasvaessa haalistuneet näkymättömiin. Kahta merleä ei saisi missään koirarodussa yhdistää, sillä kahdentuneena merlegeeni tuottaa vakavia kehityshäiriöitä. Koira voidaan todeta merlevärin suhteen heterotsygootiksi geenitestillä, jos asiasta ei olla sen ulkonäön perusteella varmoja.

Punaista ja punamerleä mäyräkoiraa ei aina aikuisena erota ulkonäöltä toisistaan. Pennuilla merlelaikut näkyvät paremmin. Kuvassa selvästi merlevärinen koira.

Yleistä

Mäyräkoira on sekä miellyttävä seurakoira että toimiva metsästyskoira. Jalostuksen haasteena ovat monella mäyräkoiralla jo nuorella iällä rappeutuvat välilevyt, jotka altistavat koiran mäyräkoirahalvaukselle. Jalostuskoirien ja niiden sukulaisten selkiä röntgenkuvaamalla saadaan tärkeää tietoa, ja selkäkuvaustuloksia pitäisi käyttää jalostusta ohjaavana työkaluna.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

 

Lähteet:

Lehdistö, P: Mäyräkoira on yksi monipuolisimmista roduista. Koiramme 4/2009.

Eerola T: Suomen koirarodut. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2004.

Grandjean D & Haymann Franck: The Dog Encyclopedia. Royal Canin, Diffo Print Italia, Torino, 2010.

Suomen Mäyräkoiraliitto: jalostuksen tavoiteohjelmat normaalikokoisille ja pienoismäyräkoirille 2009–2013.

http://www.mayrakoiraliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=32&Itemid=207

http://www.upei.ca/~cidd

 

Vastaa tai kommentoi Pakolliset kentät on merkitty *

Jaa kokemuksiasi artikkelin aiheesta muiden lukijoiden kanssa. Huom! älä kysy eläinlääketieteellisiä lääkitys, diagnosointi tai hoito-ohjeita, koska luotettavien hoito-ohjeiden antaminen vaatii aina lemmikin tutkimista ja diagnoosia. Muista, että kanssakeskustelijoilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Arvostamme kommenttejasi.