Koira pelkää

Miksi koira pelkää?

Pelokkuus on villieläimille tärkeä hengissäpitävä ominaisuus. Varovaisuus ja ripeä pako uusia asioita kohdatessa ovat olleet lajin säilymisen kannalta tarkoituksenmukaista. Vaikka kesykoiria on jalostettu pelottomammiksi ja sosiaalisemmiksi, niiden luonteessa on vielä jäljellä villieläimen arkuutta.

Koira pelkää : Pelokas koira pyrkii piiloutumaan, jos siihen on mahdollisuus.

Kun koira pelkää jotain, sen reaktio voi vaihdella paosta hyökkäykseen tai sijaistoiminnoista passiiviseen toimintakyvyttömyyteen. Perimällä on suuri merkitys koiran pelkokäyttäytymisessä, mutta myös pentuajan virikkeet tai niiden puute, omistajan käytös ja aiemmat kokemukset vaikuttavat.

Koira pelkää: Voiko pelokas koira tottua pelon aiheuttajaan?

Pelon määrä jotain asiaa kohtaan pysyy harvoin vakiona. Kun koira pelkää kohdetta tai asiaa, jonka kanssa se joutuu usein tekemisiin, se joko tottuu ärsykkeeseen tai alkaa pelätä sitä entistä pahemmin. Joskus koira pelkää niin paljon, että pelosta kehittyy kammo, jolloin mikä tahansa alkuperäiseen pelkotilaan liittyvä ärsyke voi saada koirassa aikaan hysteerisen reaktion. Esimerkiksi paukkuarka koira pelkää pian myös autossa matkustamista, jos se kuulee voimakkaita pamahduksia autossa ollessaan.

Koira pelkää: Laukauksiin tottumattomalle koiralle voi kehittyä paukkuarkuus jo yhdestä laukauksen aiheuttamasta pelästymisestä.  Ääniarka pelokas koira ei sovellu metsästykseen pelkonsa vuoksi. Tämän takia metsästyskoirat on totutettava vähitellen laukausten ääniin.

Pelokas koira voi tottua pelkoa aiheuttavaan tapahtumaan (ärsyke), jos koira kohtaa tämän pelkoa aiheuttavan ärsykkeen niin vaimeana, että se ei aiheuta paniikkia koirassa. Toistuvasti ärsykkeen kohdatessaan koiran reaktiokynnys kyseiselle ärsykkeelle muuttuu ja koira kestää ärsykettä yhä paremmin. Tätä ilmiötä kutsutaan habituaatioksi.

Jos koiran kohtaama ärsyke ylittää koiran sietokyvyn, niin koira herkistyy kyseiselle ärsykkeelle ja sen pelkoreaktio voimistuu yhä enemmän. Tätä tapahtumaa kutsutaan herkistymiseksi ja se on käänteinen tapahtuma habituaatiolle.

Koira pelkää: Perimä ja virikkeetön pentuaika

Suurimpia riskitekijöitä sille, että koira pelkää ympäristöään, ovat perimä ja virikkeetön pentuaika. Kun olet hankkimassa koiranpentua, pyri ennen pennun ottamista tapaamaan mahdollisimman paljon sen sukulaisia, tai ainakin kyselemään niiden omistajilta koirien luonteista. Jos pennun lähisuvussa on koiria, joilla on esimerkiksi ääniarkuutta tai pelkoja ihmisiä tai ympäristöä kohtaan, on todennäköistä että pennulla on perimässään suuri alttius kehittää pelkoja.

Pelokas koira: Koira pelkää usein eläinlääkäriä, koska koira on oppinut eläinlääkärikäyntien yhteydessä yhdistämään toimenpiteisiin liittyvän kivun eläinlääkäriin.

Toinen huono merkki pentua ottaessa on se, jos kasvattaja ei tunnu huomioivan pentujen herkkyyskausia eikä totuta niitä erilaisiin asioihin. Viisiviikkoisesta noin kaksitoistaviikkoiseen pennulla on suurempi valmius tottua uusiin asioihin kuin vanhempana. Siksi pentuja tulee jo ennen luovutusikää viedä ulos, autoiluttaa niitä, totuttaa ne vieraisiin ihmisiin, kotieläimiin, meteliin ja lähes kaikkeen mahdolliseen, mitä koira tulee elämässään kohtaamaan.

Mitä omistaja voi tehdä, jos koira pelkää?

Omistajan käytös voi vaikuttaa pelon kehittymiseen siinä vaiheessa, kun koiran pelko ei ole vielä kehittynyt kammon asteelle. Omistajan tulisi suhtautua välinpitämättömästi sekä koiran reaktioihin että pelon aiheuttajaan, sillä kaikki muu vain vahvistaa koiran pelkoa.

Koiraa ei voi lohduttaa eikä sille voi selittää tilannetta, mutta tyyni omistaja voi käytöksellään jossain määrin auttaa koiraansa rauhoittumaan, kun koira pelkää kovin. Myöskään rankaiseminen ei auta, kun koira pelkää, sillä rangaistus vain kiihdyttää koiraa ja lisää pelkoreaktion voimakkuutta.

Jos koirallesi on kehittymässä pelko, joka häiritsee elämäänne, ota mahdollisimman pian yhteys käytösongelmiin erikoistuneeseen eläinlääkäriin tai ongelmakoirakouluttajaan. Mitä aikaisemmassa vaiheessa pelkotila havaitaan, sen paremmin siihen voidaan puuttua.

Pelosta poisherkistäminen on hidasta ja kärsivällisyyttä vaativaa toimintaa, sillä koira pitäisi pystyä altistamaan pelkoa aiheuttavalle ärsykkeelle toistuvasti ilman, että pelkoreaktio laukeaa. Kun pelokas koira pelkää esimerkiksi ääniä, sitä voi poisherkistää pelosta äänitallanteen avulla. Ärsykkeen voimakkuutta tulisi siis pystyä säätelemään. Voimakkaiden kammojen kohdalla poisherkistäminen ei aina ole mahdollista.

Pelokas koira: Moni koira pelkää uuden vuoden viettoon liittyviä ilotulitusraketteja.

Käytösongelmiin perehtynyt eläinlääkäri osaa arvioida tilanteen ja antaa ohjeet tulevaisuutta varten. Koirien pelkotiloja voi lievittää myös erilaisin lääkevalmistein, mutta niiden käyttö yksinään on epäeettistä ja usein myös tuloksetonta, koska pysyvä peloista poisoppiminen perustuu uuden käytösmallin oppimiseen.

Käytösterapiassa kokeneen koirakouluttajan tai käytösongelmiin perehtyneen eläinlääkärin kanssa koiralle ja perheelle laaditaan harjoitteluohjelma, missä pelkokäyttäytymistä lähdetään asteittain poisherkistämään tai vastaehdollistamaan.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

Vastaukset


3 Vastatut Koira pelkää

  1. A-R says:

    Koirani perään tyy ja haluaa pois kun yritän pestäsitä koirani on 1,5 vuotta mikä auttaisi !

  2. Tarja says:

    Villakoiran ja labbiksen risteytys Popo-koiramme on ollut aina varsin peloton ja rohkea koira. Eikä hän tähän mennessä ole osoittanut suurempaa pelkoa ilotulituksia,ukkosta, ihmisiä, muita koiria tms. kohtaan.
    Ainoa pelko mikä hänellä on jo paniikkiasteella on junat. Eräs lenkkipolkumme kulkee n. kilometrin matkan radan vartta ja muutaman kerran juna on juuri kulkenut silloin ohitsemme. Koira katsoo kun juna menee ja sen jälkeen se lähtee kiskomaan paniikissa poispäin. Mikään ei saa sitä lopettamaan kiskomista. Ei namit, ei maanittelut.
    Millä tavalla ko. ongelmasta voisi kouluttaa pois?

  3. tytti veikkola says:

    moi. parmepi olla liian tarkka ja vaikka aiheetta huolissaan, mutta oon huolissani tästä cokkerin ja mäyräkoiran sekoituksesta, sisisstä. Se ihan selvästi pelkää kovia ääniä. se tuli meille pariskunnalta, jolla se oli ollut pennusta ilmeisesti noin 2 vuotiaaksi. saimme sen keväällä. JOs vähänkin korotan ääntä, niin se menee ihan selvästi kyyryyn, ihan kuin se pelkäisi selkään saamista. se jotenkin pelkää. pahennanko sen oloa, jos koitan lohdutella sitä, vai pitäisikö mun olla, niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan? siis olla kiinnittämättä siihen huomiota? ei ole aavistustakaan, minkälaisessa kodissa se on meitä ennen ollut. Miten auttaisin sissiä, ettei sen tarvitsisi kärsiä, eikä varsinkaan pelätä? se on varmaan koirana tosi herkkä.

The comments are closed.