Arka koira ja sosiaalistaminen

Arka koira pelkää uusia tilanteita

Ihannetapauksessa koiranpennun vanhemmat ovat luonteeltaan tasapainoisia ja sosiaalisia ja pentu saa varhaisesta iästä asti positiivisia kokemuksia ihmisistä. Usein kuitenkaan kaikki nämä tekijät eivät kohtaa, mutta silloinkin pennun uusi omistaja voi tehdä vielä paljon sosiaalistamisen eteen.

Arka koira: Koiranpennun tulisi päästä tapaamaan muita koiria turvallisessa ympäristössä.

Arka koira: Koiran sosiaalistaminen

Sosiaalistamisessa sekä laatu että määrä ovat tärkeitä. Pennun tulisi saada positiivisia kokemuksia useista ihmisistä, ja mielellään mahdollisimman erilaisista ihmisistä. Eri kokoisista, ikäisistä, puheliaista, juroista, eri tavoin liikkuvista. Tavoitteena on saada koiralle aikaan mielikuva siitä, että ihmisten tapaaminen on vähintäänkin turvallista ja siedettävää, todennäköisesti mukavaa.

Hyvä perusharjoitus mille tahansa pennulle on se, että sen omistaja varustaa aina tilaisuuden tullen ystävät ja tutut namipaloilla, joita ihmiset sitten syöttävät pennulle. Jo tässä vaiheessa kannattaa myös huomioida se, miten haluaa pennun käyttäytyvän aikuisena. Mikäli et halua koiran hyppivän ihmisiä päin, voit ohjeistaa sen silittäjät ja ruokkijat siihen, että ruokaa ja huomiota saa antaa vasta kun kaikki neljä tassua ovat maassa. Pikkupennun käytös on vielä erityisen helposti muokattavissa, ja se oppii hetkessä ”kerjäämään” herkkuja missä tahansa asennossa, istuen, maaten, seisten – tai päin hyppien, jos se siitä palkitaan.

Arka koira on varautunut

On tietysti yksilöitä, jotka eivät koskaan opi nauttimaan vieraan ihmisen kosketuksesta, eikä niitä tule pakottaa ihmisten luo. Joitain rotuja on tietoisesti jalostettu varautuneiksi tai välinpitämättömiksi vieraita ihmisiä kohtaan, ja tämä tulisi ottaa huomioon jo tulevan pennun rotua valitessa.

Arka koira pelkää luonnostaan vieraita asioita ja suhtautuu uusiin tilanteisiin varauksellisesti.

Jos koira on joko arka tai yli-innokas, sille voi olla apua siitä, että opetat sille tietyt käskysanat, joiden perusteella se tietää, mitä tulee tapahtumaan. Esimerkiksi ”nätisti” vihjeenä sille, että nyt kannattaa pysyä omistajan vieressä, siitä saa kehuja ja palkkion. Ja esimerkiksi ”mene moikkaamaan” merkkinä siitä, että vastaan tullutta ihmistä saa tervehtiä. Koirat pitävät rutiineista, ne luovat turvallisuuden tunnetta.

Arka koira ja agressiivisuus

Arkuus ja aggressio ovat saman luonteenpiirteen kaksi eri puolta. Jos arka koira ahdistetaan nurkkaan, se todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin hyökkää. Koirat, jotka kokevat ihmisen helposti uhkaavaksi, vaativat omistajaltaan paljon vastuuntuntoa ja huolellisuutta, jotta vaaratilanteet vältettäisiin. Koiran voimakkaasta arkuudesta ja/tai aggressiivisuudesta kannattaa keskustella esimerkiksi eläinlääkärin tai ongelmakoirakouluttajan kanssa.

Eläinlääkäri Petri Bäcklund

Vastaukset


One Response to Arka koira ja sosiaalistaminen

  1. kati says:

    moi itse juusri adoptoin 7kk koiran espanjasta ja tosi arka pelkää kaikkea ei taho kävellä yhtään ainoa mihin tulee niin talon kulmalla pissalle en oikein tiä mitä tehdä

The comments are closed.